Ruotsissa suureksi hitiksi noussut vuonna 2016 julkaistu Fleråriga grönsaker -kirja on nyt käännetty suomeksi! Kirja esittelee noin 60 monivuotista vihannesta ja ohjaa kädestä pitäen niiden kasvattamiseen luonnonmukaisesti kotipuutarhassa. Lopussa on myös inspiroivia reseptejä. Kirja on ensimmäinen meidän leveyspiireillemme soveltuva tämän tyyppinen julkaisu. Se valittiin vuoden puutarhakirjaehdokkaaksi Ruotsissa julkaisuvuonnaan.

Moni tuntee raparperin, parsan ja piparjuurenkin, mutta oletko kuullut köynnöspinaatista, hertta-araliasta tai mukulapähkämöstä? Tämä kirja esittelee noin 60 monivuotista vihannesta, jotka kerran istutettuna palaavat puutarhurin iloksi joka vuosi ilman uutta kylvämisen ja istuttamisen vaivaa. Niiden kasvattaminen on helppoa, hauskaa, hyödyllistä ja ekologista. Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti, kuinka pääset alkuun monivuotisten vihannesten kasvattamisessa ja kuinka muokkaat pihastasi sekä ihmisiä että pikkuisia ystäviämme – pörräävistä pölyttäjistä pienen pieniin maaperäbakteereihin ja sienirihmastoihin – ilahduttavan luonnonmukaisen hyötypuutarhan. Lopussa on inspiroivia reseptejä ja säilöntäohjeita, joiden avulla saat ravinteikasta vihreää lautaselle vuoden ympäri. Kirjassa on myös taulukoita vihannesten ravintosisällöistä sekä listoja koti- ja ulkomaisista siemen- ja taimifirmoista.

Philipp Weiss, Annevi Sjöberg ja Daniel Larsson julkaisivat Ruotsissa tavattoman suosituksi tulleen Fleråriga grönsaker -kirjan vuonna 2016. Se valittiin siellä samana vuonna vuoden puutarhakirjaehdokkaaksi. Kirja on ainutlaatuinen: se on ensimmäinen lähes suoraan Suomenkin leveysasteille soveltuva julkaisu monivuotisista vihanneksista ja sen lähestymistapa vihannesviljelyyn ja puutarhanhoitoon on sellainen, jota ilmastonmuutokseen sopeutuvassa maailmassa tarvitaan.
Me kolme puutarha-alan ammattilaista (Henna Jämsä, Miina Ant-Wuorinen ja Marja Nuora) halusimme saattaa kirjan myös suomenkielisten lukijoiden ulottuville Suomen olosuhteisiin lokalisoituna. Kirja julkaistaan omakustanteena.

Suomenkielinen laitos ilmestyi keväällä 2022. Ensimmäinen painos myytiin lähes loppuun vuodenvaihteeseen mennessä. Nyt kirjasta on tullut uusi painos.

Tässä muiden kommentteja ja arvosteluja kirjasta:

Kotipuutarhan Somepuutarhuri listasi Monivuotiset vihannekset vuoden 2022 parhaiden puutarhakirjojen joukkoon, lue perustelut täältä: